Tomi Korkeavaara on nimitetty Escarmatin uudeksi tuotantojohtajaksi

Tomi Korkeavaara on nimitetty Escarmatin uudeksi tuotantojohtajaksi
Escarmatin uusi tuotantojohtaja Tomi Korkeavaara.
24.11.2020 | 

Uuden tuotantojohtajan vastuualueisiin lukeutuvat mm. Escarmatin tuotanto-, logistiikka- ja hankintayksiköiden johtaminen sekä kehittäminen.

Tomi Korkeavaara on aloittanut Escarmatin uutena tuotantojohtajana 9.11.2020 alkaen. Vaasan seudulla pitkään työskenneelle Korkeavaaralle Escarmat oli tuttu nimi.

– Olen työskennellyt alueella toistakymmentä vuotta kone- ja laiteteollisuuden eri hankinta- sekä johtotehtävissä, joten tiesin Escarmatin yrityksenä, vaikkakin keskusvalmistus alana on minulle täysin uusi. Näin toimialavaihdoksen kuitenkin virkistävänä mahdollisuutena oppia jotain aivan uutta, Korkeavaara kertoo.

Osaltaan myös Escarmatin kunnianhimoiset kasvu- ja kehitystavoitteet saivat miehen tarttumaan tilaisuuteen.

”On ollut ilo huomata, että Escarmatilla on erittäin dynaaminen tuotanto. Täällä kuunnellaan asiakkaiden toiveita ja niihin myös reagoidaan.”

Tomi Korkeavaara, Escarmatin tuotantojohtaja

Keskusvalmistus on joukkuepeliä

Lisäksi Korkeavaara on ollut tyytyväinen uuteen organisaatioonsa, johon on saanut tutustua nyt muutaman viikon ajan.

– On ollut ilo huomata, että Escarmatilla on erittäin dynaaminen tuotanto. Täällä todella kuunnellaan asiakkaiden toiveita ja niihin myös reagoidaan, Korkeavaara kertoo tyytyväisenä.

Lisäksi hän on pannut merkille, että Escarmatilla on hyvin tiivis ja lämminhenkinen työyhteisö, jota hän myös pitää suurena voimavarana.

Esimiestyössään hän kertookin pyrkivänsä hyödyntämään leijonavalmentaja Jukka Jalosen menestyksekkäitä johtamismetodeja, jossa kaikki pelaajat ovat avainasemassa menestyksen saavuttamiseksi.

– Uskon, että kun työntekijä sisäistää oman roolinsa tärkeyden kokonaisuuden kannalta, niin ammattiylpeys ja sitä myöden myös tekemisen taso nousevat aivan uudelle tasolle, eikä ns. ”supertähtiä” tarvita, Korkeavaara kiteyttää ajatuksensa.

Koulutukseltaan Korkeavaara on koneinsinööri. Lisäksi hän on käynyt yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Ennen Escarmatia Korkeavaara on työskennellyt mm. Wärtsilä Finland Oy:n hankintakategorian päällikkönä sekä JTK Power Oy:n operatiivisena johtajana.

Escarmat on vuodesta 1994 toiminut täyden palvelun automaatiotalo, joka tarjoaa eri teollisuuden toimialoille joustavaa ja luotettavaa sähkö-, automaatio- ja ohjauskeskusten alihankinta-, sopimus- ja projektivalmistusta sekä kaiken kattavia avaimet käteen -ratkaisuja.