Escarmat Oy
Escarmat Oy
Vikbyn teollisuusalue
Hirvenpolku 3
65520 HELSINGBY
Strömberg Park
Virtaviiva 11 P
65320 VAASA
+358 10 583 5700
Escarmatin toimitusjohtaja Kari Olkinuora on hyvä esimerkki siitä, että ahkeruudella ja rohkeudella voi päästä pitkälle. Olkinuora on toiminut Escarmatin toimitusjohtajana vuodesta 2021 ja on yksi yrityksen perustajista.
Lähes 30 vuoden aikana Escarmat on kasvanut muutaman henkilön yrityksestä yli 130 henkilöä työllistäväksi yritykseksi. Kasvu on ollut välillä päätä huimaavaa, mutta vuosiin mahtuu monenmoisia aikoja.
– Olemme kokeneet kaikenlaista, mutta tietyt asiat eivät ole muuttuneet mihinkään. Toimintamme kulmakivet ovat ammattitaitoiset työntekijät, laatu, lähellä asiakkaita toimiminen ja joustavuus. Näillä pärjäämme myös tulevaisuudessa, Olkinuora kertoo.
Olkinuoralla on ollut lapsesta asti palava kiinnostus tekniikkaan. Hänellä oli kova tarve purkaa ehjiäkin herätyskelloja. Teini-ikäisenä hän korjasi rikkinäisiä putkitelevisioita, joita tuttavat raahasivat hänelle, vaikka vinttikomero pullisteli telkkareita jo entisestään.
Peruskoulun jälkeen Olkinuora opiskeli elektroniikka-asentajaksi.
– Päädyin Strömbergin muuntajatehtaaseen asentajaksi, josta sain pian vakipaikan suurmuuntajien testausalueelta. Siinä työskentelin 11 vuotta. Samalla opiskelin lisää ja tein toista työvuoroa sähköasennusliikkeen automaatiopuolella. Kolmas työni oli taulujen kehystäminen, jota tein kellarissani. Minun piti tehdä kolmea työtä, jotta pystyin maksamaan taloani pois kovien korkojen aikana.
Strömbergin uran jälkeen Olkinuora siirtyi täysipäiväiseksi sähköasennusyritykseen. Yrityksen toimitusjohtajana toimi Veikko Junttila ja työkaverina oli jo tuolloin Mikael Mäkinen. Kun automaatiopuoli erkani omaksi yrityksekseen, Olkinuora ja Mäkinen ryhtyivät osakkaiksi. Näin syntyi Oy Escarmat Ltd.
– Uskoin Escarmatiin koko ajan ja laitoin jopa taloni pantiksi. Oli kuitenkin pelottavaa siirtyä varmasta päivätyöstä yrittäjäksi, Olkinuora muistelee.
Rohkeus kannatti, sillä Escarmatista tuli nopeasti kansainvälisten teollisuusyritysten kumppani. Olkinuora siirtyi tuotantoprojektien vetämiseen, myyntiin ja suunnitteluun, kunnes hänestä tuli toimitusjohtaja Junttilan jäätyä eläkkeelle.
Escarmatilla työskentelee edelleen samoja ihmisiä, jotka ovat olleet yrityksessä lähes alusta asti. Mutta mikä oikein on muuttunut vuosien varrella?
– Escarmatin alkuvaiheessa työnteko oli tietyllä tavalla rennompaa, koska toiminta oli pienimuotoista. Toisaalta se oli stressaavaa talouden takia. Vuosien saatossa toiminta on hioutunut ammattimaiseksi ja meillä on kaksi toimipistettä, mikä osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Töitäkin on tiedossa pitkälle tulevaisuuteen.
Tänä vuonna Escarmatille on rekrytoitu yli 30 henkilöä lisää. Olkinuora pitää uusia osaajia erinomaisina.
– Työvoimapulan takia työntekijöitä on vaikea löytää. Mutta sitten kun olemme löytäneet, uudet työntekijät olleet varsinaisia helmiä. Olemme arvoiltamme ja toimintatavoiltamme pehmeä, empaattinen yritys. Inhimillinen toiminta näkyy meillä hyvänä työilmapiirinä.
Kun vapaa-aikaa liikenee, Olkinuora rentoutuu mökillä harventaen metsää ja nikkaroiden. Viime aikoina hän on tehnyt taidetta heinäseipäistä.
– Lyhtyjen, tähtien ja tikkaiden nikkarointi on rentouttavaa vastapainoa, Olkinuora naurahtaa.