Escarmat on uusinut yhteistyösopimuksensa Vaasan Sportin kanssa

Escarmat on uusinut yhteistyösopimuksensa Vaasan Sportin kanssa
23.03.2022 | 

Escarmat ja Vaasan Sport ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen kausille 2022–2024. Kyseessä on pitkäaikainen yhteistyö, sillä Escarmat on sponsoroinut Vaasan Sportia yrityksen alusta alkaen, jo vuodesta 1994.

Tulevina kausina Escarmatin logo näkyy jäällä B-pisteen ympyrässä niin isolla, ettei sitä voi olla huomaamatta. Sponsoroinnilla Escarmat saa sekä paikallista että valtakunnallista näkyvyyttä, sillä kaikki kotiottelut televisioidaan.

– Emme sponsoroi Vaasan Sportia kuitenkaan vain näkyvyyden vuoksi. Jääkiekkojoukkue toimii hyvänä esikuvana Escarmatin henkilöstölle tiimityöstä. Joukkuepeleissä luotetaan kaveriin ja kannustetaan kaikkia parempaan tulokseen. Olemme Escarmatilla yhtä perhettä, joten tähän mekin pyrimme, Escarmatin toimitusjohtaja Kari Olkinuora kertoo.

Olkinuoran mukaan Escarmat haluaa tehdä sponsorointia pitkäjänteisesti, sillä tiimihenkeen liittyy se, että toisen rinnalla pysytään niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin, niin työpaikalla kuin kotonakin.

Kausikortit henkilöstölle ja asiakastilaisuuksiin

Näkyvyyden lisäksi Escarmatin henkilöstöllä on käytössä kausikortteja ja yritys voi viedä asiakkaitaan katsomaan pelejä.

– Kausikorteista on ollut meillä kova kysyntä. Innokkaimmat fanit eivät tosin pysy paikoillaan, vaan menevät huutokatsomoon, Olkinuora naurahtaa.

Hän pitää tärkeänä myös vapaamuotoisten asiakastilaisuuksien järjestämistä. Peleissä voidaan tutustua rennosti ilman tiukkaa aikataulua ja agendaa.

Escarmatin kaltaiset kumppanit ovat elintärkeitä jääkiekolle

Vaasan Sportin myyntipäällikkö Juho Autio on kiitollinen vuosien yhteistyöstä. Kun Escarmat oli vielä uusi yritys, eikä Vaasan Sportin toiminta ollut vielä ammattimaistunut, iso osa pelaajista kävi töissä Escarmatilla. Työt oli järjestetty siten, että pelaajat pystyivät käymään päivätreeneissä.

– Escarmatin kaltaiset kumppanit ovat meille elintärkeitä. Sponsorointien ansiosta pystymme rakentamaan hyvän joukkueen. Yritysyhteistyöllä on iso rooli pelaajabudjeteissa, joten yritykset antavat meille omalta osaltaan mahdollisuuksia menestyä.

Autio nostaa esille myös sen, että Escarmat on auttanut Vaasan Sportia verkostoitumaan muihin alueen yrityksiin. Urheilulla on iso rooli alueellisestikin.

– Oman kaupungin jääkiekkojoukkueella on iso merkitys Vaasan alueen elinvoimalle ja identiteetille, sillä joukkueen menestyminen pitkän kauden aikana nostaa yhteishenkeä ja luo ylpeyttä omasta paikkakunnasta. Samalla pystymme tarjoamaan katsojille elämyksiä, ilon hetkiä ja urheiluun kuuluvaa draamaa.