Lahjoitimme joululahjarahat Sylva ry:lle ja Syöpäsäätiölle

Lahjoitimme joululahjarahat Sylva ry:lle ja Syöpäsäätiölle
07.12.2021 | 

Lahjoitimme tänä vuonna asiakaslahjoihin varatut rahat Syöpäsairaiden Lasten Tutkimus- ja Tukisäätiö SYLVAlle ja Syöpäsäätiölle.

Valitsimme lahjoituskohteeksi Sylva ry:n, sillä yhdistys tarjoaa tukea ja toimintaa syöpäsairaiden lasten perheille, nuorille ja nuorille aikuisille. Lahjoituksemme ansiosta lapset, nuoret ja nuoret aikuiset saavat diagnoosista lähtien sellaista tukea, joka mahdollistaa heille hyvän elämänlaadun sekä sairauden aikana että sen jälkeen.

Haluamme tukea myös syöpäsäätiötä, sillä syöpä kohdistuu kaikkiin ikäluokkiin. Syöpään liittyvän tutkimustyön ja syövän ehkäisyn tukeminen on meille tärkeää.

Nämä lahjoitukset ovat lähellä sydämiämme myös siksi, että työyhteisössämme on omakohtaisia kokemuksia vastaavista tilanteista. Yksi Escarmatin toimintaperiaate onkin: ”Perhe ensin”.

Toivotamme kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja henkilöstöllemme rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!