Escarmatilla asentajat pääsevät tekemään TikTokia – esittelyssä Sanna Kinnari

Escarmatilla asentajat pääsevät tekemään TikTokia – esittelyssä Sanna Kinnari
05.12.2022 | 

Escarmat on ollut TikTokissa kesästä 2022 asti. Sinä aikana videoita ja katselukertoja on kertynyt mukavasti. Escarmatin TikTok-kanavalla esitellään Escarmatia rennolla otteella ja madalletaan kynnystä hakea yritykseen töihin.

TikTokissa pääsee tutustumaan ”kulissien taakse”, eli kanava kertoo enemmän kuin pelkät verkkosivut tai virallisemmat somejulkaisut.

Escarmatin kanavalla videoita tekee muun muassa kojeistoasentaja Sanna Kinnari. Seuraavaksi esittelemme, kuka on Kinnari ja miksi hän haluaa tehdä videoita omalla työpaikallaan.

”TikTok on itsensä toteuttamista”

Sanna Kinnari on työskennellyt Escarmatilla keväästä 2020 asti. Kinnari on alun perin parturi-kampaaja, mutta kouluttautui uudelleen sähkö- ja automaatioasentajaksi. Hän kertoo seuranneensa alalle isänsä jalanjäljissä.

– Sähkö on aina kiinnostanut minua, sillä olen lapsesta asti seurannut isäni puuhia. Tämä on perinteisesti miesvaltainen ala, mutta meillä Escarmatilla on töissä paljon naisia. Ehkä pystyn olemaan myös tästä esimerkkinä TikTokissa, Kinnari pohtii.

Kinnari liittyi TikTokiin korona-aikana päästäkseen pakoon tylsyyttä. Hän alkoi heti tehdä videoita omalle kanavalleen.

– Videoilla voin ilmaista itseäni ja inspiroida muita. Teen omaan kanavaani esimerkiksi ruokavideoita, sillä laitan mielelläni ruokaa.

Kun viihtyy, uskaltaa edustaa yritystä

Escarmatin TikTok-kanavassa Kinnari haluaa tuoda esille yrityksen hyvää työilmapiiriä. Kinnarin iloinen ja rempseä persoona tuo katsojille hyvää mieltä.

– Olen viihtynyt Escarmatilla niin hyvin, että pystyn seisomaan videoiden takana. Parasta Escarmatilla on ehdottomasti työkaverit. Meillä on hauskaa keskenämme.

TikTokien tekeminen tuo vaihtelua asentajien päiviin ja opettaa uusia taitoja. Vaikka TikTok-videot näyttävät yksinkertaisilta, Kinnarin mukaan videoiden tekeminen vaatii yllättävän paljon suunnittelua.

Mahdollisuus oppia markkinoinnista

Kinnari edustaa Escarmatia mielellään myös erilaisissa tapahtumissa. Hänellä on työkokemusta niin huoltoasemalta, grilliltä kuin karaokejuontajanakin, joten asiakaspalveluasenne tulee häneltä luonnostaan.

– Tulevaisuudessa haluan oppia lisää markkinoinnista. On hienoa, että saan tehdä tätä asentajan työn lisäksi.

Vapaa-ajallaan Kinnari touhuaa kahden poikansa kanssa, kokkailee ja harrastaa liikuntaa. Voipa häneen törmätä karaokebaarissakin.

– Nykyään tulee kyllä enemmän laulettua kotona, sillä innostuimme poikien kanssa ostamaan omat karaokevehkeet, Kinnari naurahtaa.

Katso Escarmatin TiktTok-videoita tästä.