Antero Vuorela työskentelee Escarmatilla jo neljättä kesää

Antero Vuorela työskentelee Escarmatilla jo neljättä kesää
10.08.2026 | 

Vaasan yliopistossa automaatio- ja tietotekniikkaa opiskeleva Antero Vuorela kertoo, että Escarmatilla tulee koko ajan vastaan uutta. Vaikka hän työskentelee jo neljättä kesää Escarmatilla, aika ei ole käynyt pitkäksi.

– Työskentelen kojeistoasentajana Strömberg Parkin yksikössä. Olen joka kesä päässyt tekemään jotakin erilaista. Uutta tulee vastaan joka viikko, sillä emme tee linjastotyötä, Vuorela kertoo.

Kun Vuorela haki Escarmatille kesätöihin ensimmäistä kertaa, hän ei tiennyt mitään Escarmatista. Hän löysi työpaikkailmoituksen netistä, lähetti hakemuksen, kävi haastattelussa ja sai töitä. Hänellä ei ollut ennestään kokemusta sähköalalta.

– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kesätöissä kannattaa olla aktiivinen. Tänä vuonna esihenkilö soitti ja kysyi, tulenko tänäkin kesänä. Se tuntui tosi mukavalta.

Projektit antavat hyvää työkokemusta

Vuorela on alun perin kotoisiin Siikaisista. Hän päätyi Vaasaan opiskelemaan ja aloittaa syksyllä viidennen lukuvuotensa. Vuorelan opinnot eivät suoraan liity sähkötekniikkaan, mutta hän kokee, että kojeistoasentajan töistä on hyötyä opinnoissa ja tulevaisuuden urapolulla.

 – Teen Escarmatilla pääasiassa projektivalmistusta. Tärkein oppini onkin ollut projektityöskentely. Projektiin kuuluu aina asioiden selvittäminen ja yhteistyö muiden kanssa. Toivon saavani valmistumisen jälkeen töitä ohjelmistokehityksestä, joten projektikokemuksesta on varmasti hyötyä.

Kesätöissä kannattaa olla avoimella mielellä

Vuorelan mukaan kesätöiden saamisessa on parasta se, että saa työkokemusta. Silloin tulevaisuudessakin on helpompi saada töitä.

– On myös hyvä, että kesällä on jotakin fiksua tekemistä, josta saa rahaakin. Arvostan paljon sitä, että minulla on töitä.

Vuorela viihtyy Escarmatilla myös työkavereiden ja liikuntatunnin ansiosta. Escarmatilla saa käyttää tunnin viikossa työaikaa liikuntaan. Vuorelalla on tapana säästää tunti loppuviikkoon, jolloin hän käy pitkällä lenkillä.

– Suosittelen Escarmatia kesätyöpaikaksi, koska täällä oppii hyödyllisiä taitoja. Kannattaa olla avoimin mielin ja olla valmis oppimaan uutta. Sillä pääsee pitkälle, Vuorela summaa.


Lue myös Mikael Luomalan kommentit kesätöistä.